
Apilaniityn päiväkodissa ei lisätartuntoja
Apilaniityn päiväkodissa esikoululaisten ryhmässä todettiin viime viikolla koronatartunta, jolle altistui 24 henkilöä. Terveydenhoitaja Taisa Bragge kertoo, että lisätartuntoja ei ole viikonlopun jälkeen todettu, eli altistuneista kukaan ei ole sairastunut.
Viimeisen 14 vuorokauden aikana Laitilassa on todettu kymmenen koronavirustartuntaa. Tartuntatautilain mukaisessa eristyksessä on kuusi henkilöä. Kahden viikon aikana koronavirukselle altistunut 62 henkilöä, joista tartuntatautilain mukaisessa karanteenissa on yhä 57 henkilöä. Kolmen sairastuneen tartunnanlähde ei ole tiedossa.
Laitilassa otetaan Covid-näytteitä sunnuntaina 4.4. kello 10:n ja 12:n välisenä aikana ilman ajanvarausta. Näytteidenotto järjestetään, jotta näytteidenotto ei ruuhkautuisi pääsiäisen jälkeisenä tiistaina. Näin toimittiin myös joulun ja uudenvuoden aikaan.
Lähde: Laitilan Sanomat
Lähde: Laitilan Sanomat
Kommentointi (0)
Vastaa