Munamarkkinat peruttiin koronan vuoksi
Laitilan kesä on tänä vuonna erilainen kuin aikoihin, sillä Munamarkkinat on peruttu koronaepidemian vuoksi.
Kaksipäiväisestä tapahtumasta vastaavan Laitilan Munamarkkinat ry:n hallitus teki päätöksen asiasta pääsiäisen jälkeen.
– Totesimme jo noin kuukausi siten, että koronaepidemian aiheuttaman yleisen epävarmuuden takia Munamarkkinoiden järjestäminen on vaakalaudalla, kertoo Munamarkkinat ry:n puheenjohtaja Jukka Alkio.
Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1972 lähtien kesäkuussa viikkoa ennen juhannusta. Munamarkkinat on sen lähes 50-vuotisen historiansa aikana jouduttu perumaan kerran aiemminkin. Vuonna 1974 Laitilan keskustan katuremontin vuoksi markkinat peruttiin.
Avajaisiin oli tänä vuonna tulossa muun muassa mentalisti Pete Poskiparta.
Markkinoiden lisäksi peruutus koskee myös tapahtuman yhteydessä järjestettäviä lukuisia oheistapahtumia, kuten Karjuteltta Festivalia. Se järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran Laitilan kaupungintalon edustalla kansalaistorin kupeessa.
Maan hallitus linjasi jo maaliskuun puolivälissä, että yli 500 ihmisen tilaisuudet pitää peruuttaa. Rajoitus on voimassa toukokuun loppuun.
– Ei ole nähtävissä, että rajoituksia purettaisiin meidän kannalta riittävän pian, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tehdä päätös olla järjestämättä Munamarkkinoita tänä vuonna. Tapahtuman järjestäminen olisi liiallinen riski niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin, hän perustelee.
Alkion mukaan maksuseuraamuksia sovituista esiintyjistä ja palveluista yhteistyötahojen kanssa ei nyt synny.
Ikävästä tilanteesta huolimatta suositun ja odotetun tapahtuman järjestämisestä vastaava yhdistys katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.
– Palaamme myöhemmin keskustelemaan tilanteesta ja varaudumme Munamarkkinoiden 2021 järjestämiseen, puheenjohtaja sanoo.
Munamarkkinoiden pitkässä historiassa tapahtuma on peruttu ainoastaan kerran aikaisemmin. Vuonan 1974 markkinoita ei järjestetty keskustan katuremontin vuoksi.
Vuonna 2022 Munamarkkinat viettää 50-vuotisjuhlavuottaan.
Lähde: Laitilan Sanomat,
Länsi-Suomi,
Laitilan Kaupunki
Lähde: Laitilan Sanomat, Länsi-Suomi, Laitilan Kaupunki
Kommentointi (0)
Vastaa