• 19.04.2024 -
  • Sää: 0.06°C
Julkaisija: Admin Julkaistu: 08.08.2022 18:03

Pyöräilytapahtuma Ukintien kevyenliikenteen turvallisuuden puolesta

Ukintiellä järjestetään sunnuntaina 14.8. mielenilmaus kevyenliikenteen turvallisuuden parantamiseksi Kodjala – Kalanti -välillä.

Alueella on ollut jo seitsemän vuoden ajan tiemerkintäkokeilu, jossa tiehen on uritettu keskelle kaksi ja reunoille yksi heräteura. Urituksen takia pyöräilijöiden käyttämä piennar on kaventunut paikoittain alle 25 cm:n levyiseksi ja tehnyt pyöräilyn lähes mahdottomaksi ja erittäin vaaralliseksi. Mielenilmauksen järjestää Laitla Liikkuja ry ja Ari Ketoniemi kertoo, että mielenilmauksella haetaan huomiota kevyenliikenteen vaaralliselle tilanteelle.

Pyöräilytapahtumaan toivotaan mukaan kaikkia, joita kevyenliikenteen tilanne huolestuttaa. Pyöräily järjestetään niin, että Kalannista tulevat kokoontuvat Vahteruksen (ent. Rautarakenne Lipponen) pihalle kello 13 ja lähtevät kohti Kodjalaa noin kello 13.15. Kodjalassa kokoonnutaan Vexven pihalle kello 14, jolloin Kalannista tulevat saapuvat paikalle ja lähdetään noin kello 14.15 Kalantiin. Eli laitilalaisten lähtöpaikka on Vexven piha. Kalannissa kokoonnutaan Vahteruksen pihalle, josta laitilalaiset palaavat takaisin Kodjalaan.

Pyöräilijät liikkuvat jonossa noin 10 pyöräilijän ryhmissä ja ryhmien väli on noin 100 m. Tarkempi ohjeistus annetaan lähtöpaikalla. Pyöräilijä osallistuu tapahtumaan omalla vastuulla ja hänellä pitää olla kypärä sekä turvaliivi. Turvaliivejä jaetaan lähtöpaikoilla. Lisätietoja tapahtumasta antavat Ari Ketoniemi p. 0500 533 737 / ari.ketoniemi@gmail.com (Laitila) ja Veli-Matti Virtanen p. 040 188 4148 / vemavirt@gmail.com (Kalanti).

Lähde: Laitilan Sanomat, Uudenkaupungin Sanomat, Länsi-Suomi, Yle


Kommentointi (0)

Vastaa

Tulevat tapahtumat

Lisää tapahtumia