• 19.04.2024 -
  • Sää: -0.94°C
Julkaisija: Julkaistu: 21.04.2020 10:43

Laitilan sote-johtaja Jussi Mattila valittiin Saloon

Salon kaupunginhallitus valitsi eilen maanantaina Laitilan sosiaali- ja terveysjohtaja Jussi Mattilan Salon kaupungin uudeksi sosiaali- ja terveyspalvelujen johtajaksi.

Salon kaupunginjohtaja Lauri Innan esitys virkaan oli Jari Niemelä, joka on toiminut yli vuosikymmenen ajan Salon kaupungin palveluksessa, muun muassa apulaiskaupunginjohtajana.

Mattila valittiin Laitilan sote-johtajaksi keväällä 2017, jolloin hän toimi Taivassalon kunnan peruspalvelujohtajana. Työnsä hän aloitti Laitilassa elokuussa 2017.

Salon kaupunginhallitus ei ollut päätöksessään yksimielinen. Valinnasta järjestettiin virkavaali, joka toteutettiin suljettuna lippuäänestyksenä ja Mattila sai vaalissa 9 ääntä, Jari Niemelä puolestaan 4 ääntä.

Kaupunginhallituksessa tehtiin myös ehdotus asian jättämisestä pöydälle, jotta molempia kärkihakijoita olisi voitu haastatella kokouksessa. Äänin 8–5 käsittelyä päätettiin kuitenkin jatkaa kokouksessa.

“Tähän jotain tekstiä”



Lähde: Laitilan Sanomat, Länsi-Suomi, Salon Seudun Sanomat


Kommentointi (0)

Vastaa

Tulevat tapahtumat

Lisää tapahtumia