• 29.03.2024 -
  • Sää: 6.06°C
Julkaisija: Julkaistu: 25.03.2020 11:02

Munien kulutus kasvanut koronakriisin myötä

Munaxilla on vietetty kiireisiä viikkoja koronavirusepidemian vuoksi. Kananmunan kulutus on yrityksen tiedotteen mukaan noussut ruokakaupoissa huomattavasti, mikä liittynee siihen, että kananmuna on hyvin säilyvä, edullinen ja ravitseva raaka-aine. Munaxilla on tehty töitä kolmessa vuorossa heti koronaepidemian puhjettua.

Munaxilta kerrotaan, että kananmunaa on riittänyt kaupoille suhteellisen hyvin, johtuen osaltaan siitä, että ravintoloiden myynti on pysähtynyt täysin.

Pääsiäinen on muutaman viikon kuluttua, ja on selvää, että se vietetään tänä vuonna kotona perheen parissa. Kananmuna kuuluu perheiden pääsiäispöytiin niin ruokien kuin askartelujen kautta.

– Olemme helpottaneet kaupan toiveesta isojen myyntikokojen ostomahdollisuutta ja vahvistaneet kapasiteettiamme pakata 30 ja 24 kappaleen kennoja. Näiden perhepakkauksien munien vahvuus on siinä, että iso määrä on helppo kantaa kotiin ja tämän lisäksi paketti on suljettu hygieenisesti kelmulla, kertoo Munax Oy:n toimitusjohtaja Janne Torikka.

Munax on tehnyt yhteistyötä pienyrittäjä Aira Kuvajan kanssa ja kehittänyt testattuja kananmunien käyttöideoita. Näillä yritys haluaa tukea niiden perheiden ruokasuunnittelua, jotka ovat siirtyneet etätöihin.

– Koimme myös tärkeäksi, että pystymme tässä hetkessä olemaan pienyrittäjienkin tukena. Saamme laadukasta reseptiikkaa ja samalla voimme täyttää pienyrittäjän tyhjentynyttä kalenteria, kertoo Munax Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Savola.

Reseptit julkaistaan seuraavien 30 päivän aikana nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Lähde: Laitilan Sanomat


Kommentointi (0)

Vastaa

Tulevat tapahtumat

Lisää tapahtumia